Haapavedellä riitti aurinkoa

Perjantaina vaalityötä Oulaisissa ja Haapavedellä. Ja ensimmäisen kerran aurinko esitteli itseään täydellä terällä.  Ja tietenkin oli iloinen asia, että oma perhekin pääsi osallistumaan vaalikampanjointiin. Oli oikein Vänen vaalivankkurit tukemassa.

 

Pyhäjärvellä ei taas aurinkoa näkynyt, kylmä tuuli ja vettäkin taivaalta sateli. Torilla oli varattu jokaiselle paikalla olleelle ehdokkaalle muutaman minuutin puheenvuoro. Kerroin, että työssäni olen nähnyt miten kipeästi viime vuosien sosiaaliturvan leikkaukset ja samaan aikaan kohonneet asiakasmaksut, omavastuiden nousut ovat vaikuttaneet kaikista pienituloisimpien elämään.  Jos ihmisillä on nyt halua muutokseen, työssäni näen liikaa niitä, joilla on todellaki elämässään tarve sille muutokselle, jotta heilläkin olisi oikeus hyvään elämään.

Pyhäjärvi