uusi eduskunta aloitti työnsä

Valittu eduskunta aloitti eilen työnsä.  Mukana Oulun vaalipiirin kolme vasemmiston edustajaa Hanna Sarkkinen, Merja Kyllönen ja Katja Hänninen. Merja tosin vain päivän ajan ennen paluutaan hoitamaan loppuun eu-kautensa. Varasijalta nousee eduskuntaan Risto Kalliorinne Oulusta.

Vaalit olivat jo lähes kaksi viikkoa sitten.  Kampanjan aikana mietin, että miten sitä osaa olla kampanjoimatta. Mutta hyvin olen osannut. Vaaleissa saamani 442 ääntä eivät riittäneet lähellekään valintaa tai varasijaa. Mutta tyytyväisenä lopputulokseen. Asioilla on tapana mennä niin kuin niiden pitääkin. Kiitokset Teille kaikille minua äänestäneille. Vasemmisto sai Oulun vaalipiiristä kolmannen edustajan yllättävän täpärällä äänimäärällä. Onneksi kuitenkin äänet riittivät nipin napin. Niin täpärällä se kuitenkin oli, että kaikkien ehdokkaina olleiden äänet siihen tarvittiin.

Osaltani politikointi jatkuu kuntatasolla. Onneksi minulla on mahdollisuus omassa työssäni vaikuttaa niihin tärkeimpiin teemoihini jatkossakin.  Nuorten syrjäytymisen ehkäisy, osatyökykyisten asema työmarkkinoilla. Heidän tilannettaan pyrin parantamaan edelleen oman työni kautta.

Sydämellinen kiitos Teille jokaiselle, jotka minulle äänenne annoitte. Olen otettu luottamuksestanne.